Jumalan sanaa

Janika Livonen sekä pastorimme Jussi Latvala pitävät puheet v. 2014 Sanan ja ylistyksen illassa.


Totuus tekee meidät vapaaksi

totuus.png

JOH 14:6
Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule isän työ muutoin kuin minun kauttani.

Totuus tekee meidät vapaaksi. No, mikä sitten on totuus? Totuus on, että sinä olet vapaa. MUTTA saat valita mihinkä uskot ja mitenkä elät. Sillä me itse teemme elämämme aina jotenkin päin hankalaksi tai jos itse olet kiltti niin toiset kyllä ilkeilevät. Paholainen kuiskaa ja yrittää saada sinut hänen matkaansa maailmaan, joka on täynnä tuhoa.

Sillä Sinussa ja meissä on paljon hyvää asennetta, sillä Jumala on kutsunut meidät hänen yhteyteensä elämään. Jumala on asettanut sinut elämään tässä ajassa, käytätkö sinä sen itsesi hyödyksi samalla myös tuhotaksesi itsesi? Vai oletko päättänyt etsiä ja löytää jotakin? Kun tulit näille sivuille uskon, että löysit sen mitä sinun sisin halajaa ja jota yrität kenties vaientaa?
Totuushan on armon löytäminen Krisuksessa ja sen oikea käsittäminen. Kun Jeesus kuoli ristillä hän avasi meille tien taivaaseen. Hän pelasti sut ja mut kadotukselta, tuonelalta, helvetiltä siltä kaikelta pahuudelta mikä odottaisi meitä kuoleman jälkeen. Niin ja kuoleman jälkeen on elämää. Lue; Raamattua sekä kirja Taivas on totta, kirjoittanut: Todd Burpo & Lynn Vincent

JOH 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan, että hänellä olisi iankaikkine elämä.

Toivon, että pysähdyt ajattelemaan: Mitä JOS se Raamattu onkin totta? Sillä ihmeitä tapahtuu ympäri maailmaa, koko ajan. Ja maailma tulee vielä oman itsekkyydensä ja pahuuudensa takia tuhoamaan itsensä vielä joku päivä. Sillä me ihmiset ollaan pohjimmiltamme pahoja, mutta Herran armo ja rakkaus aukaisee ymmärrystä ja pehmittää kovemmankin tiiliskivi sydämen, jos annat hänelle mahdollisuuden. Sillä hän antaa meidän valita käytämmekö elämämme tämän maailman riettauksiin ja huonoihin tapoihin vai hänen kanssaan elämää eläen. Voin sanoa, että se elämä Jeesuksen kanssa on todella rikasta. Tällä tarkoitan, että elämällämme on suurempi merkitys ja tarkoitus ja oma paikka. Me elämme vaikeuksien kautta voittoon! Kun avaat sydämen ovesi Jeesuksen puoleen, silmäsi aukeavat näkemään elämäsi aivan erilaisessa valossa. Haluan, että muistat; Jokaisella ihmisellä on sydämmessänsä aukko, jota ihmiset haluaa täyttää erilaisilla asioilla, koska se tyhjyys ennen pitkää kalvaa ihmistä. VAIN sinä voit päättää mitä teet omalla elämälläsi. Sillä vain Jeesus Kristus voi täyttää tuon aukon, joka on sydämmessäsi. Mitä häviät kun otat hänet elämääsi?

Jemina Hannila

Tähtisateessa

tahtisade.png

On monenlaisia riippuvuuksia, Jeesus ainoastaan vapauttaa. Kilvoittelu taivastiellä kannattaa. Enkelitkin meitä seuraavat, saati sitten ystäväsi, naapurisi. Varmastikaan he eivät odota, että uskovainen olisi täydellinen. Saattaisivat jopa pelästyä sellaista ilmestystä. Jotain he sisimmässään toivovat uskovaisen olevan. Joskus sana pari Jeesuksesta arjen keskellä töiden lomassa. Onnellisuutta silmissämme, pientä pilkettä, läsnäoloa.

Onko sittenkin totta, että tarjolla on parempaakin? Synti kun ei enää vuosien jälkeen maistukaan hyvältä.

He eivät ehkä kaipaa kovia puheitamme. Kyllä omatuntokin jo todistaa, kaikki ei ole kunnossa Jumalan kanssa. Parannuskin pitäisi joskus tehdä. Ystävällisyys voi pelastaa jonkun päivän. Kertoa ilman sanoja, mä välitän susta. Kun uskovainen ihminen pitää evankeliumia tarjolla, hän loistaa kuin tähdet taivaalla, vakuuttaa Raamatun Sana.

Olen joskus ajatellut kaupanmyyjän ammattia vertauskuvana seurakunnan tarjontaan. Hyvä kauppa palvelee asiakasta, se ei tee ostopäätöstä asiakkaan puolesta. Kiireellä on yleensä huonot seuraukset. Pitää tuotetta esillä, kuitenkaan liikaa kehumatta. Asiakkaassa herää luottamus. Jos myyjällä on omakohtaista kokemusta, se on vahvinta mainosta. Koko ihminen on huoliteltu ja sopusoinnussa.

Siksi uskovaisenkin koko olemuksen pitäisi kieliä evankeliumin muuttavasta voimasta. Seurakunnassakin on tärkeää lämmin ilmapiiri. Siellä ei saisi ahdistella, jotta ihminen tulee toistekin. Annetaan tilaa kuunnella ja katsella, sillä Jumala yksin tietää oikean leikkuuajan kunkin kohdalla.

Jumalan Sana on kyllä terävää ja kohtikäyvää. Kun otamme siitä vaarin, olemme turvassa. Vapaaehtoistyötä jalointa on antaa itsensä Jeesukselle.

Marja-Riitta Vierikko

Jumalalta sinulle

raamattu.png

Sinä olet saanut rakkauskirjeen. Tuo kirje on Raamattu ja sen lähettäjän sydän on rakkautta tulvillaan. Hän on sinua kohtaan laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa. Hän ei riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti eikä hän kosta pahojen tekojesi mukaan.

Kirjeen kirjoittaja on sinun Isäsi ja minun Isäni, meidän Luojamme, ja hänen perusolemuksensa on rakkaus. Jumala rakastaa meitä, vaikka emme sitä vikoinemme ja virheinemme ansaitsisi. Se on armoa.

Jumala vakuuttaa rakkauttaan sanojensa lisäksi myös teoin. Jumalan perusolemukseen kuuluu antaminen, ja hän antoi kalleimpansa sinun ja minun tähteni. Jumala näki, ettemme itse pysty hyvittämään rikkomuksiamme, joten hän lähetti maailmaan Poikansa, joka teki sen puolestamme.

Rakkauskirje vakuuttaa: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Jumalan rakkaus on aktiivista. Tänäänkin armon kanavat ovat auki: niiden kautta virtaa rakkaus, hyväksyntä ja anteeksianto. Jeesuksella riittää aikaa sinulle ja minulle. Hän haluaa olla elämässämme läsnä jatkuvasti.

Jeesus rakastaa sinua ja haluaa koskettaa elämääsi, hän haluaa antaa sinulle rauhan ja ilon. Jeesus haluaa kulkea rinnallasi joka päivä ja johdattaa sinut kerran tämän elämän päättyessä perille valmistamaansa kotiin.

Jumalan armo on valtava asia, ja sinä olet sen arvoinen! Sinun ei tarvitse tehdä mitään ansaitaksesi sen. Jumalan armo on lahja, ja lahjan päällä lukee sinun nimesi. Usko lahja omaksesi, ja se on sinun.

Jumalan armo ei rajoitu onneksi vain ensimmäiseen kohtaamiseen Jeesuksen kanssa. Siitä tulee meidän jokapäiväinen kumppanimme, jos otamme sen vastaan päivittäin. Isä tietää meidät heikoiksi ja apua tarvitseviksi, joten hänen armonsa on uusi joka päivä. Raamattu sanoo, että niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä kunnioittavat.

Armo on voima elää levosta käsin. Heitä kaikki murheesi Jumalalle, hän pitää sinusta huolen. Luota Jumalaan, hän on hyvä ja hänellä on hyvä tahto sinua kohtaan. Jeesus on kulkenut ihmisen tien, hän tuntee ihmiselämän, hän on läpikäynyt kaiken. Ja hän on voittanut! Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jeesus sekä ymmärtää että auttaa.

Anna aikaa joka päivä Jeesukselle. Lue saamaasi rakkauskirjettä ja rukoile, toista Jumalan lupauksia ääneen. Usko ne omiksesi, armosta uskon kautta ne ovat sinun. Opi tuntemaan Jumala, hän on paljon armollisempi, kuin koskaan olet kuvitellut.

Mitä enemmän vietät aikaa Jeesuksen seurassa, sitä enemmän armo virtaa sinun elämääsi. Anna sen virrata, anna sen virrata läpi. Jaa sitä ympärillesi, sillä olet löytänyt ehtymättömän lähteen. Jeesus sanoo: ”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”

Mervi Tuominiemi

Rohkea

daavid.png

Pelokkaasta Jumala haluaa tehdä rohkean taistelijan. Rohkea ei ole ensisijaisesti omaan itseensä luottava. Hän etsii viisautensa Raamatusta. Rohkea laittaa siis sen Pyhän Kirjan elämään kauttansa. Hän etsii elämänsä valintoihin johdatusta sen lehdiltä. Rohkea ei leiki, omalla, eikä toisen elämällä. Hän on silti täynnä hyvää huumoria, terveellä tavalla. Rohkea vastaa kyllä Jumalan kutsuun, kutsujan hänelle asettamalla ajalla.

Hän osaa tarttua kiinni nyt-hetkeen. Rohkea on kuin lapsi, joka on altis kehotuksille. Hän ei viivästy, ei ole säikky. Rohkea ei liikoja valita. Hän ei etsi omaansa, vaan on antelias. Rohkea ei liikaa kiirehdi, eikä hoppuile. Hän saa muutkin esimerkillään rohkealle mielelle. Rohkea on sokea tyhjille vastaväitteille. Hänellä on hyvät jouset käsitellä vaikeitakin asioita. Rohkea elää täyttä elämää avoimin silmin ja korvin. Hän on turvassa, vaikka mitä sattuisi.

Rohkean iloa ei kukaan pysty varastamaan.
Rytmi, mikä häntä rytmittää, ovat hengelliset laulut ja virret. Rohkean kasvoilta löytyy ilo vielä tänäänkin, huomenna ja ikuisesti. Ilman rohkeutta olemme varustettuja huonolla itsetunnolla. Jumalan rakkaus ohjaa pientä ihmistä omistamaan tyyneyttä, joka on kadehdittavaa. Uskovainen ihminen on yhteisölle hyödyllisempi kuin sellainen, joka elää tietoisesti synnillä leikkien. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä. (Snl. 14:34)

Marja-Riitta Vierikko

Sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

mooses.png

Kuka Jumala on? Millainen hän on? Luoja? Kaikkivaltias? Pysähdypä miettimään, mitkä ovat ne Jumalan piirteet, jotka ovat sinulle rakkaimmat.

Pysähdy samalla ajattelemaan, mitkä ovat ne piirteet, jotka tunnet kaikkein huonoiten – voisitko oppia tuntemaan Jumalaa lisää? Mitä Jumala itse vastaa, jos Häneltä kysytään, kuka Hän on. Mooses teki tämän kysymyksen ja Jumala vastasi. Toisen Mooseksen kirjan 3. luvussa Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja antoi tälle tehtävän vapauttaa Israelin kansa Egyptin orjuudesta. Mooses vähätteli itseään tehtävän edessä, mutta Jumala lupasi olla hänen kanssaan. Sitten Mooses kysyi, kenen hän sanoisi olevan sen Jumalan, joka on hänet lähettänyt Israelin kansan luo.

Jeesus käytti itsestään samaa nimeä. Kun opetuslapset olivat järvellä, Jeesus käveli heidän luokseen vettä pitkin. Opetuslapset säikähtivät ja luulivat hahmoa aaveeksi. Jeesus sanoi heille: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen. Älkää peljätkö.” (Mark. 6)

Jumala vastasi nykyhetken aikamuodossa. Niin hän vastaa tänäänkin. Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tänäänkin Hän sanoo: ”Minä olen.”

Jeesus elää. Hän vaelsi täällä, kuoli puolestamme ja nousi kuolleista. Tällä hetkellä Hän on Isän oikealla puolella ja elää rukoillakseen puolestamme. Hän sanoo meille: ”Minä olen. Minä olen sinun kanssasi. Minä olen sinun apusi. Minä olen sinun Vapahtajasi. Minä olen viisautesi, voimasi, lääkkeesi. Minä olen, minä en lähde pois. Minä olen rinnallasi. Minä olen – tämä on kestävää.”

Mervi Tuominiemi

suomisrael.png